As seen onFavicon for undefinednull

Kosto vai järkipäätös? Näin Guggenheimin kaatumisesta keskusteltiin

Suunnitelma Guggenheim-museosta kaatui Helsingin kaupunginhallituksessa keskiviikkona 2.5. äänin 8-7. Hankkeen tyrehtyminen käynnisti vellovan nettikeskustelun, josta tähän on poim ittu etenkin poliittisten vaikuttajien sananvaihtoa. Koosteen on tehnyt HS:n uutispäällikkö Jussi Pullinen.

Embed

  1. Kaupunginhallituksessa hankkeen puolesta äänesti Vihreistä vain Kimmo Helistö ryhmän ollessa vaa'ankieliasemassa. Näin hankkeen kohtalo jäi käytännössä Vihreiden ratkaistavaksi. Näin äänet jakautuivat.
  2. Kokoomuslaiset pettyivät Guggenheimin kaatumiseen. Lasse Männistö harmittelee, että " valtuusto on kerta toisensa jälkeen sulkenut ovet kansainvälisiltä toimijoilta / hankkeilta" ja sitä, että Vihreät "muuttivat" asiassa kantaansa. (FB-päivitykset siirtyivät Storifyn tökkimisen vuoksi tähän koosteeseen huonosti tai eivät lainkaan)
  3. Vihreiden Elina Moisio oli Männistön kanssa eri mieltä Vihreiden kannanmuodostuksen muutoksista.
  4. vihreät eivät ole muuttaneet kantaansa. Vihreillä ei ollut yhtenäistä kantaa ja kävikin ilmi että suurin osa valtuutetuista vastusti hanketta. Rehellisyyttä vähän kehiin kiitos
  5. Ok, minä jäin aiemmin ymmärrykseen, että Vihreiden KH-ryhmä halusi viedä hanketta eteenpäin, mutta viime valtuuston yhteydessä kuulin, että kanta oli muuttunut. En siis ole Khssa, joten olin tämän tiedon varassa.
  6. Vihreiden kh-ryhmän kannat heijasti aika tarkasti meidän valtuustoryhmän kantaa: 3 hylkäyksen puolesta ja 1 hankkeen puolesta
  7. Myös puolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja Tatu Rauhamäki julisti FB:ssä pettymystä: " Ihmettelen hieman myös demokraattisen päätöksenteon kannalta asiaa -valtuuston olisi pitänyt päästä tätä asiaa käsittelemään! Muut päättivät nyt toisin." (Itse päivitys siirtyy Storifyyn huonosti).
    Saman puolueen Sirpa Asko-Seljavaara oli kuitenkin Rauhamäen päivitystä kommentoidessaan toisella linjalla.
  8. Uskotko todella, että suomalainen kuvataide voisi yksin houkutella 500 000 turistia Helsinkiin? Eikö kuvataide, design ja arkkitehtuuri ole kansainvälistä?
  9. Helsinkiläispoliitikko ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) totesi Facebookissa (päivitys siirtyy Storifyyn huonosti) oman vaikutustyönsä "tuottaneen tulosta" Guggenheimin kaaduttua. Arhinmäki kehotti Helsinkiä tutkimaan Checkpoint Helsinki -ideaa. (Storify nostaa Arhinmäen päivitykseen jostakin syystä väärän kuvan). STT:lle Arhinmäki totesi vielä, että hanke on nyt lopullisesti haudattu.
  10. Myös hanketta ajanut Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok) pettyi. "On surkeata, että demareilla, vihreillä, vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla ei ollut rohkeutta viedä tätä asiaa kaupunginvaltuuston ratkaistavaksi. Se olisi ollut oikea paikka päättää näin isosta asiasta. Nyt on hieman surullinen olo helsinkiläisten ja Helsingin elinkeinoelämän puolesta," Rautava sanoi STT:lle.

  11. Kulttuuriministeri Arhinmäki iski Rautavan kommentteihin takaisin Facebookissa: "Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mielestä kaupunginhallitus ei ole demokraattinen elin."
  12. Museohankkeen kaatuminen käynnisti varsinkin vaa'ankieliasemassa hankkeen kaataneiden Vihreiden leirissä korvaavien ratkaisujen etsimisen. Etsintää julistivat muun muassa kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja Anni Sinnemäki.
  13. Päivän suuri kinan aihe oli Vihreiden motiivi hankkeen kaatamiselle. Muun muassa kokoomuksen Juho Romakkaniemi syytti railakkaasti Facebookissa Vihreitä kostosta hävityn apulaiskaupunginjohtajakisan vuoksi. Tästä syntyi harvinaisen kiivas sananvaihto Romakkaniemen ja Vihreiden Minerva Krohnin välille, joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan Facebookista.

  14. -
  15. Käsittääkseni demarien ryhmästä suhteellisesti suurempi osuus kannattaa hanketta kuin miedän ryhmässämme. Eli voisit kohdistaa kritiikkisi demareihin. Rautava kävi viime viikolla valtuustokokouksessa ilkkumassa että "toivottavasti otetti opiksenne", sitä samaa voinee toivotella nyt kokoomuslaisille virkamiehille yms.
  16. Hyvä jos kaikki ottavat opikseen. Minä ainakin olen ottanut. Mimmo, tämä asioiden linkittäminen ja uhkailu tässä oli ikävintä. Risto olisi varmasti voinut k
  17. Romakkaniemen ja Krohnin keskustelussa viitataan Vihreiden Kimmo Helistöön, joka antoikin Facebookissa ainakin osin ymmärtää Vihreiden liikkeen olleen jonkinlainen kosto.
    Helistö kommentoi asiaa Vihreän aktiivin Vesa Saarisen blogikirjoituksesta Facebookissa syntyneessä keskustelussa. Hän antoi ymmärtää, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen kalavelkojen maksu.
  18. Ei tässä kai sen kummempia sopimuksia ollut kuin demarien ja Kokoomuksen sopimus apulaiskaupunginjohtajan valinnasta.
  19. siinä diilissä kokoomuslaiset ja demarit näyttivät omaavan berlusconin poliittisen moraalin samalla kun vedättivät vihreät ja KAIKKI heitä äänestäneet kölin ali.
  20. Siten että aika moni vihreä loukkaantui...
Like
Share

Share

Facebook
Google+