Nollasummausta: Huhtikuu 2013

Aiheena Touya Mikanagin Karnevalin ilosanoman levittäminen. Luettuna yhdeksänteen pokkariin asti.

Embed

  1. Vaikka Karneval on hirveän söpö sarja, se ei jää pesiytymään kariesiksi hampaankoloon, toisin kuin tässä lukemani @Twiitataan, #rakkaani -lyhärikokoelman ällömakeat ja kiirehdityt ihmissuhdesompailut.

    Karnevalin söpöilymeininkiä tasapainottaa sen rauhallinen, mutta raudanluja ote tarinankerrontaan. Tarina lähtee liikkeelle hitaasti, mutta etenee niin orgaanisen hallitusti ja rakentaa isompaa juontaan monesti odottamattomillakin tavoilla. Sekin hillitsee meiningin liikasöpöistymistä, että sarjassa tapahtuu lopulta paljon synkkiä asioita ja keskuskonfliktinkin aiheuttaa bioterrorismia harjoittava järjestö.
  2. Suosittelen tätä aktia kaikille kuulolla olijoille. Karneval on Zero-Sumin parhaita sarjoja.
  3. Juuri saapunut hyllyyn odottamaan korkkausta. :3
  4. Sarja pudottelee muutenkin tasaisin väliajoin omituisia vihjeitä siihen suuntaan, että Yogilla on supersynkkä menneisyys ja ettemme tiedä vielä kaikkea hänestä. Miksi hän edes työskentelee Sirkuksessa, vaikka on siellä yksinäinen ja joutuu satuttamaan ihmisiä? Miksei hän ruvennut päiväkotisedäksi, kun selvästi haluaisi vain leikkiä lasten kanssa ja huolehtia kaikista? Mikä se berserk-reaktio laastarin tippumiseen oli? Miksi ei käynyt Sirkus-jäsenyyteen valmentavassa koulussa niin kuin kaikki muut? Mitä miksi miten milloin häh? Yogi senkin cocktease, tahtoisin vain paijata ja selvittää ikävän totuuden. ;___;
  5. Anime toimii vain kituuttaen, eikä rakenteellisesti ollenkaan sulavasti. Se tulee myös loppumaan ruhtinaallisen kesken vastaamatta mihinkään kysymyksiin. Mikanagin hidastempoiselle rakentamiselle perustuva tarinankerronta ei vain sovi yhden courin animesovitukseksi.

    Animen ongelma on samantyylinen kuin aikoinaan Antique Bakery -animessa, joka jätti hämmentävän pliisun jälkimaun, vaikka on melko uskollinen sovitus mangalle, joka kuuluu suosikkeihini. Vika kummassakin tapauksessa löytyy suureksi osaksi ensinnäkin siitä, että tarinan rakenne yksinkertaisesti soveltuu paremmin mangamuotoon ja toiseksi siitä, että anime ei ole onnistunut sovittamaan tunnelmaa oikein.
  6. Sirkuksen lammas- ja pupubotit ovat ihan hassu konsepti - söpömyselukkabotit toimivat valtion puolustuslaitoksen tukialusten järjestyksenvalvojina ja yleisvänkäreinä. Tavallaan persoonattomia koneita, mutta silti niin ihanan sympaattisia tyyppejä. Pupubotti vain tahtoisi harjausta. :3

    Lammas- ja pupubotit sopivat kuitenkin hirveän hyvin Karnevalin söpöyttä ihannoivaan maailmaan, jossa eläinmaskotit toimivat viihdyttäjinä ja kaupunki-infopisteinä ja kaikki luonnon elukat ovat ihanaakin ihanampia outopalluroita.
Like
Share

Share

Facebook
Google+